Mitkä asiat ovat sinusta väärin ja pahoja? Luo mielessäsi lista vaikkapa kolmesta.
Astu rajan toiselle puolelle, ja kirjoita kyseisestä vääryydestä positiivisesta näkökulmasta!
maanantai 28. marraskuuta 2011
maanantai 21. marraskuuta 2011
Viikko 47: Vauvasta vaariin
Kirjoita teksti ikäryhmän elämästä, johon itse et kuulu.
Tällä kertaa kirjoitin itsekkkin, ja hivenen itserakkaasti julkaisen sen tässä:
***
A/N: Kaikki ne, jotka ovat nähneet esimerkiksi isovanhempansa riutumassa sairaalasängyssä, tietävät mistä puhun. Sivuan tässä niin vanhusten yksinäisyyttä, masennusta, sairaalaolosuhteita kuin eutanasiaa. Tämä pohjautuu kuulemaani keskusteluun erään naisen mummusta, joka pystyi vain makaamaan, koska sydän toimi hyvin heikosti, sekä oman mummuni kuolemaan. Ei ollut helppoa eläytyä kuolemaa tekevän ihmisen rooliin. Siinä oli jotain kovin ahdistavaa.
Sänky vaikka pakoreittiä
Joskus kai valkea katto oli hiukan kellertävän lian peitossa. Minua lukuun ottamatta kukaan ei kai ole huomannut sitä. Kuka muukaan tuijottaisi kattoa päivästä toiseen? Olen nähnyt jokaisen keltaisen atomin tarttumisen ennen niin valkeaan kattoon. Vasemmalla puolellani näen voisen sängyn ja siinä peiton. Peitteen alla on ilmeisesti toinen ihminen. Hengityksen rahina ja ajoittaiset yskähdykset paljastivat huoneessa nukkuvan ainakin kaksi muuta. Heitä en voinut nähdä, sillä en pysty hengittämään vähääkään istuvassa. Heikko sydän, näes. Eikä sitä olisi edes jaksanut. Ei kiinnosta.
En muista milloin olen tullut tänne. Enkä edes miksi oikeastaan olen tässä huoneessa. Aluksi minua pelotti koko ajan, mutta nyt olen jo tottunut. Mitä minun iässäni pitäisi edes pelätä, kuolemaako?
Seinät tuntuvat kaatuvan päälleni. Tahdon pois, täällä ei ole hyvä olla. Ahdistaa. Olen yksin. Tulkaa hakemaan minut.
Kuin tilauksesta joku avaa oven. En pysty näkemään sitä, mutta tunnen kuinka huoneen ilma kuollut ilma väistyy vähän ja tilalle tulvahtaa hiukan elävämpää.
Pari askelta ja näen tulijan. Hän näyttää tutulta. Kutsun häntä Marjataksi. Hän sanoo että hänen nimensä on Tiina ja väläyttelee nimikylttiään. Minä sanon, että Marjatta se on ja pitääkin olla. Hän hymähtää ja kysyy, onko kaikki hyvin. Sanon, että on, vaikka ei ole. Mitä yksinäisyyteni ja ajatukseni hänelle kuuluu?
En jaksa enää puhua. Niin hänkin näyttää päättelevän. Hän tarkistaa minut pikaisesti. Murahdan kuin vieraat kädet koskettelevat ja tunnen oloni hiukan häpäisyksi. En kuitenkaan jaksa protestoida sen enempää. Marjatta toteaa ruuan tulevan noin tunnin päästä ja että minun pitää painaa tästä ja tästä, jos tarvitsen jotain. Sitten hän jatkaa vierustoverini luokse ja niin edelleen. Hän poistuu. Tunnen, kuinka rakkoni alkaa huutaa hallelujaa. En jaksa kurkottaa painaakseni nappia, enkä ehdikään.
Lasken alleni.
Märkyys ei aluksi tunnu pahalta. Se vain painaa vaippojani. Sitten iskee häpeä. Olen elänyt kahdella vuosituhannella ja aivan liian monella vuosikymmenellä. Ja silti minulla on vaipat kuin vastasyntyneellä. Minä vihaan tätä, miksi minun täytyy olla täällä?
Tahdon kuolla.
Eläimetkin lopetaan niiden kärsiessä tai kun vanhuus alkaa vaivata niitä liikaa, eikä niiltä kysytä haluavatko ne sitä. Miksi minä, joka juuri ja juuri pystyn kääntämään päätäni ja puhumaan, en saa lopetuspiikkiä? Puristin nyrkkini yhteen ja suljen silmäni.
Tahdon-
Tällä kertaa kirjoitin itsekkkin, ja hivenen itserakkaasti julkaisen sen tässä:
***
A/N: Kaikki ne, jotka ovat nähneet esimerkiksi isovanhempansa riutumassa sairaalasängyssä, tietävät mistä puhun. Sivuan tässä niin vanhusten yksinäisyyttä, masennusta, sairaalaolosuhteita kuin eutanasiaa. Tämä pohjautuu kuulemaani keskusteluun erään naisen mummusta, joka pystyi vain makaamaan, koska sydän toimi hyvin heikosti, sekä oman mummuni kuolemaan. Ei ollut helppoa eläytyä kuolemaa tekevän ihmisen rooliin. Siinä oli jotain kovin ahdistavaa.
Sänky vaikka pakoreittiä
Joskus kai valkea katto oli hiukan kellertävän lian peitossa. Minua lukuun ottamatta kukaan ei kai ole huomannut sitä. Kuka muukaan tuijottaisi kattoa päivästä toiseen? Olen nähnyt jokaisen keltaisen atomin tarttumisen ennen niin valkeaan kattoon. Vasemmalla puolellani näen voisen sängyn ja siinä peiton. Peitteen alla on ilmeisesti toinen ihminen. Hengityksen rahina ja ajoittaiset yskähdykset paljastivat huoneessa nukkuvan ainakin kaksi muuta. Heitä en voinut nähdä, sillä en pysty hengittämään vähääkään istuvassa. Heikko sydän, näes. Eikä sitä olisi edes jaksanut. Ei kiinnosta.
En muista milloin olen tullut tänne. Enkä edes miksi oikeastaan olen tässä huoneessa. Aluksi minua pelotti koko ajan, mutta nyt olen jo tottunut. Mitä minun iässäni pitäisi edes pelätä, kuolemaako?
Seinät tuntuvat kaatuvan päälleni. Tahdon pois, täällä ei ole hyvä olla. Ahdistaa. Olen yksin. Tulkaa hakemaan minut.
Kuin tilauksesta joku avaa oven. En pysty näkemään sitä, mutta tunnen kuinka huoneen ilma kuollut ilma väistyy vähän ja tilalle tulvahtaa hiukan elävämpää.
Pari askelta ja näen tulijan. Hän näyttää tutulta. Kutsun häntä Marjataksi. Hän sanoo että hänen nimensä on Tiina ja väläyttelee nimikylttiään. Minä sanon, että Marjatta se on ja pitääkin olla. Hän hymähtää ja kysyy, onko kaikki hyvin. Sanon, että on, vaikka ei ole. Mitä yksinäisyyteni ja ajatukseni hänelle kuuluu?
En jaksa enää puhua. Niin hänkin näyttää päättelevän. Hän tarkistaa minut pikaisesti. Murahdan kuin vieraat kädet koskettelevat ja tunnen oloni hiukan häpäisyksi. En kuitenkaan jaksa protestoida sen enempää. Marjatta toteaa ruuan tulevan noin tunnin päästä ja että minun pitää painaa tästä ja tästä, jos tarvitsen jotain. Sitten hän jatkaa vierustoverini luokse ja niin edelleen. Hän poistuu. Tunnen, kuinka rakkoni alkaa huutaa hallelujaa. En jaksa kurkottaa painaakseni nappia, enkä ehdikään.
Lasken alleni.
Märkyys ei aluksi tunnu pahalta. Se vain painaa vaippojani. Sitten iskee häpeä. Olen elänyt kahdella vuosituhannella ja aivan liian monella vuosikymmenellä. Ja silti minulla on vaipat kuin vastasyntyneellä. Minä vihaan tätä, miksi minun täytyy olla täällä?
Tahdon kuolla.
Eläimetkin lopetaan niiden kärsiessä tai kun vanhuus alkaa vaivata niitä liikaa, eikä niiltä kysytä haluavatko ne sitä. Miksi minä, joka juuri ja juuri pystyn kääntämään päätäni ja puhumaan, en saa lopetuspiikkiä? Puristin nyrkkini yhteen ja suljen silmäni.
Tahdon-
maanantai 14. marraskuuta 2011
Viikk 46: Haluan kirjoittaa, koska...
Nyt on aika pohiskella vähän itseään. Kirjoita siis useammalla lauseella miksi haluat kirjoittaa. Voit käyttää mielikuvitustasi ja se on suotavaa: ei tätä tarvitse totisesti ottaa.
Kynä tai näppäimistö eteen ja kirjoita "haluan kirjoittaa, koska..."
Kynä tai näppäimistö eteen ja kirjoita "haluan kirjoittaa, koska..."
maanantai 7. marraskuuta 2011
Viikko 45: Kirje
Kirjoita itsellesi kirje menneisyyteen, nykyisyyteen, tulevaisuuteen tai sisäiselle lapsellesi. Tai sitten kirjoita saman tehtävän annon mukaan, mutta hahmo(si) näkökulmasta.
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Viikko 44: Kaikkihan rakastavat eläimiä
...tai sitten ei. Tällä kertaa haaastan sinut kirjoittamaan eläinnäkökulmasta. Se on erittäin tehokasta, jotta oppisi ajattelemaan eritavalla ja sanomaan ajatukset eri tavalla kuin itse sanoisi. Käytä oheisia kuvia inspiraationa tai keksi itse! Haastetta voit tietty ottaa lisää pohtimalla luonteenpiirteitäsi ja minkä eläimen olemuksessa tai käyttäytymisessä olisi jotain samaa
Kiivi
Aksolotli
Suuri sauvasirkka
Täpläkuskus
Kiivi Aksolotli Suuri sauvasirkka Täpläkuskus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)