Kirjoita uudenvuoden lupauksia vähintään kolme kappaletta jollekulle näistä hahmoista:
1. Prinsessa
2. Pääpaha
3. Lohikäärme
4. Ilkeä äitipuoli
5. Aikamatkaaja
maanantai 28. joulukuuta 2015
maanantai 21. joulukuuta 2015
Viikko 52/2015: Oh Invisible
Kirjoita jostain näkymättömästä. Kuinka kuvaat sitä? Nyt mielikuvitusta ja -huvitusta!
maanantai 14. joulukuuta 2015
Viikko 51/2015: Joulun pimeys
Kirjoita tällä viikolla teksti pimeyden olennon tai muun pahiksen joulusta. Vihaako paha joulua? Vai viettääkö se sitä jollain oudolla tapaa? Kauhu sallittu!
maanantai 7. joulukuuta 2015
Viikko 50/2015: 7. (Seven) Days of Christmas
Viikon haaste on kirjoittaa joulusta, mutta jotta siihen tulisi lisää haastetta tällä viikolla sinun tulee kirjoittaa joululaulu! Se voi olla ihan lyhyt hassu pieni hoiltus, jos et ole erityisen musikaalinen!
maanantai 30. marraskuuta 2015
Vikko 49/2015: Fanfiction
Fanifiktio on fanien tuottamaa fiktiivistä tekstiä, jossa lähtökohtana on käytetty jotakin populaarikulttuurin tuotetta, kuten televisiosarjaa, elokuvaa, kirjaa, sarjakuvaa tai julkisuuden henkilöitä. Fanifiktio-aineistossa alkuperäisen tekstin juonta, genreä ja näkökulmaa on yleensä muokattu tai laajennettu. Fanifiktio voi siis poiketa alkuperäisen kirjan juonesta tai luonnekuvauksista.
Kirjoita fanfiktiota jossa olet paras ystävä esimerkiksi lapsuuden tai nuoruuden lempikirjasi päähenkilön kanssa.
maanantai 23. marraskuuta 2015
Viikko 48/2015: Satunnainen lainaus
Valitse lainaus ja kirjoita siitä jotain. Käytä sitä vaikka tekstin alussa tai sen teemana.
Nöyryys on kiusallisuus jonka tunnet, kun kerrot ihmisille, kuinka ihana olet.
Laurence J. Peter
Tämä aika, kuten kaikki ajat, on erittäin hyvä, jos me vaan tiedä mitä tehdä sen kanssa.
Ralph Waldo Emerson
Kaikkialla minne menen on runoilija ollut ennen minua.
Sigmund Freud
maanantai 16. marraskuuta 2015
Viikko 47/2015: Juna-asema
Päähenkilö seisoo juna-asemalla. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:
1. Mitä hän pakenee?
2. Mitä hän löytää maasta?
3. Mihin hän on menossa?
4. Kuka lähestyy häntä?
5. Mitä kyseinen henkilö kysyy häneltä?
Tämän jälkeen kirjoita näistä tarina.
1. Mitä hän pakenee?
2. Mitä hän löytää maasta?
3. Mihin hän on menossa?
4. Kuka lähestyy häntä?
5. Mitä kyseinen henkilö kysyy häneltä?
Tämän jälkeen kirjoita näistä tarina.
maanantai 9. marraskuuta 2015
Viikko 46/2015: Lähin vasemmalla
Mikä on lähin esineesi vasemmalla?
Kirjoita tarina, jossa tämä esine on tärkeässä roolissa. Onko se ase zombitaitelussa? Vai pitääkö päähenkilön palauttaa se jollekulle? Kerro se nyt.
Kirjoita tarina, jossa tämä esine on tärkeässä roolissa. Onko se ase zombitaitelussa? Vai pitääkö päähenkilön palauttaa se jollekulle? Kerro se nyt.
maanantai 2. marraskuuta 2015
Viikko 45/2015: Vihamiehen rakastettu
Viime viikolla kirjoitit ylös millainen olisi vihamiehesi. Ota teksti esiin ja mieti nyt, millainen hänen rakastettunsa olisi: mitä hän hakee romanttisessa suhteessa? Onko rakkaus molemmin puolista?
maanantai 26. lokakuuta 2015
Viikko 44/2015: Vihamies
Pohdi millainen olisi sinun henkilökohtainen vihamiehesi ja kirjoita lyhyesti ylös faktat hänestä.
maanantai 19. lokakuuta 2015
Viikko 43/2015: Hirviö
Halloween lähestyy... suunnittele siis hirviö, joka kauhistuttaisi eniten sinua. Onko sillä kenties symbolinen merkitys kuten esimerkiksi ankeuttajilla Harry Potterista, jotka saivat "innoituksensa" masennuksesta...
maanantai 12. lokakuuta 2015
Viikko 42/2015: Jomottaa
Päässä riehuvat sähköiskut, jomotusten homotus... kirjoita teksti päänsärystä. Liittyykö siihen jotain yliluonnollista tai muuta jännittävää?
maanantai 5. lokakuuta 2015
Viikko 41/2015: Vuodenajat
Mikä on suhteesi eri vuodenaikoihin ja kuukausiin? Masentaako marraskuu sinua vai onko sillä jokin muu merkitys? Kirjoita runo tai tarina vuodenaikoihin liittyen.
maanantai 28. syyskuuta 2015
Viikko 40: Let's do the time warp again!!!
Kirjoita runo aikamatkasta, sen hienoudesta ja mitä jännittävää matkalla tulee vastaan.
maanantai 21. syyskuuta 2015
Viikko 39/2015: What is love?
Baby don't hur.... eikun siis, kirjoita mitä rakkaus on itsesi tai jonkun hahmon mielestä.
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Viikko 38/2015: Odotus
Odotan tässä kovasti tiistaita... kirjoita teksti, jossa hahmosi odottaa jotain.
maanantai 7. syyskuuta 2015
Viikko 37/2015: Kulttuurimatka
Tee kulttuurimatka esimerkiksi museoon ja ota tekstiisi inspiraatiota sieltä.
maanantai 31. elokuuta 2015
Viikko 36/2015: Inhoammatti
Mikä ammatti on sinusta kaikista ikävimmän kuuloinen? Kirjoita teksti, jossa päähenkilösi työskentelee tässä ammatissa.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
tiistai 18. elokuuta 2015
Viikko 34/2015: Tarottejen taikaa
Valitse yksi tai useampi näistä taroteista ja käytä sitä tarinassasi haluamalla tavallasi.
Selitys |
Selitys |
Selitys |
maanantai 10. elokuuta 2015
Viikko 33/2015: Nomnomnomnom
Valitse resepti tai ruoka, esimerkiksi suosikkiruokasi, ja kirjoita teksti jossa tärkeässä roolissa on kyseinen ruoka
maanantai 3. elokuuta 2015
Viikko 32/2015 Sound of Silence
Kirjoita teksti, jossa hahmo puhuu hiljaisuudelle tai hiljaisuuden kanssa...
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Viikko 31/2015: Sisaruus
Sisaruus on asia, jota käsitellään populaarikulttuurissa hämmentävän vähän. Aina kerrotaan rakkaudesta ja ystävyydestä, mutta vaikka suurella osalla sisar onkin, niin sisaruus on jäänyt muiden teemojen jalkoihin.Kirjoita sisaruuden hyvistä tai huonoista asioista.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Viikko 30/2015: Naisten viikko
Tällä viikolla vietetään naisten viikkoa, joka tarkoittaa sitä, että 18.–24. heinäkuuta suomessa juhlitaan vain naisten nimipäiviä. Tämän viikon tehtäväsi on tutkia historian suurnaisia ja kirjoittaa jostain heistä, esimerkkeinä mainittakoon Kleopatra, Tarja Halonen, Elisabet I, Elisabet Stuart ja Maerie-Antoinette...
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Viikko 29/2015: Teatteria kesään!
Yksi kesän jännä tapahtuma lähestyy, nimittäin Tampereen Teatterikesä (3.-9.8)! Monella näytelmällä ja muulla ohjelmalla on Teatterikesässä inspiroivia nimiä. Tämän viikon haaste onkin kirjoittaa teksti perustuen yhteen näytelmien otsikoista! Nostan ohjelmiston suosikkejani seuraavassa, tutustu toki näytelmiin!
Tänään koulun jälkeen
Näytelmä kertoo koulukiusaamisesta, mutta mitä sinun tekstissäsi tapahtuu koulun jälkeen? Ja minkälaisen koulun?
Request Consert
Request Consert kertoo ihmisen häviämisestä suurkaupungin sykkeeseen toivekonsertin tahtiin. Millaista toivekonserttia hahmosi kuuntelee ja mitä hänelle tapahtuu?
Mad in Finland
Sirkusesitys kertoo itseironisesti suomalaisesta sielunmaisemasta. Miten sinusta Suomessa ollaan hulluja?
Olen saari
Sound of Silence on yksi suosikkikappaleeni, ja tässä konsertissa se ja muita Paul Simonin lauluista kuullaan tuoreina suomennoksina!
Minä olin yö
Tässä konsertissa itseäni kiehtoo nimen lisäksi barokkilaulut! Jännää.
Vähemmän inspiroivia nimiä on ohjelmiston suosikeissani ainakin Meganin tarinalla ja Sisterillä.
Kajaanin kaupunginteatteri & Vaara-kollektiivi TÄNÄÄN KOULUN JÄLKEEN © Ia Samoil |
Tänään koulun jälkeen
Näytelmä kertoo koulukiusaamisesta, mutta mitä sinun tekstissäsi tapahtuu koulun jälkeen? Ja minkälaisen koulun?
Request Consert
Request Consert kertoo ihmisen häviämisestä suurkaupungin sykkeeseen toivekonsertin tahtiin. Millaista toivekonserttia hahmosi kuuntelee ja mitä hänelle tapahtuu?
Mad in Finland
Sirkusesitys kertoo itseironisesti suomalaisesta sielunmaisemasta. Miten sinusta Suomessa ollaan hulluja?
Olen saari
Sound of Silence on yksi suosikkikappaleeni, ja tässä konsertissa se ja muita Paul Simonin lauluista kuullaan tuoreina suomennoksina!
Minä olin yö
Tässä konsertissa itseäni kiehtoo nimen lisäksi barokkilaulut! Jännää.
Vähemmän inspiroivia nimiä on ohjelmiston suosikeissani ainakin Meganin tarinalla ja Sisterillä.
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Viikko 28/2015: Ajatusten puhuja
Kirjoita teksti ihmisestä, joka puhuu ajatuksensa ääneen, esimerkiksi siksi ettei välitä mitä muut ajatelevat.
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Viikko 27/2015: Tarinakone
Lähde kirjoittamaan alla olevasta sanasta jotain, ja maalaa tekstiä nähdäksesi seuraava sana/sanat jotka sinun pitää tekstiisi sujauttaa.
1. Trooppinen mehu
2. Takamus
3. Neonkeltainen
4. Arpa
5. Ihanteellinen
6. Dinosaurus
7. Kiitos
1. Trooppinen mehu
2. Takamus
3. Neonkeltainen
4. Arpa
5. Ihanteellinen
6. Dinosaurus
7. Kiitos
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Viikko 26/2015: Tekemässä
Viime viikolla opeteltiin, tällä viikolla tehdään ja lujaa. Kirjoita jonkin ammattilaisen teksti siitä mitä hän tekee, keskity kuvailemaan esimerkiksi miltä savi tuntuu käsissä tai vastaavaa.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Viikko 25/2015: Uusia taitoja
Kirjoita teksti hahmosta, joka opettelee jonkun uuden taidon tai laitteen tai vastaan käyttöä. Onko hän saanut käsiinsä tavaran tulevaisuudesta? Vai onko päähenkilöllä jokin oppimisvaikeus? Sinä päätät!
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Viikko 24/2015: Kaksi sanaa
Päähenkilösi osaa sanoa vain kaksi sanaa. Päätä mitkä nuo sanat ovat ja kirjoita niiden avulla tarina päähenkilöstäsi!
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Viikko 23/2015: Tästä kesä voi alkaa
Tehtäväsi on kirjoittaa kesäinen hittibiisi tai vaikka kuumin runo ikinä. Onko moottoritie kuuma?
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Ubs!
Hei, näin pitkään kun on pitänyt blogia niin välillä on uudet ideat kadoksissä. Hyviä haasteideoita ja niiden tynkiä otetaan vastaan siis! :)
maanantai 25. toukokuuta 2015
maanantai 18. toukokuuta 2015
Viikko 21/2015: Pelonväreitä
Maailman viimeinen mies istui huoneessa. Ovelta kuului koputus.
Näin kuuluu Knock-niminen tarina, jota on tituuleerattu maailman lyhyimmäksi kauhutarinaksi. Toki se ei varmaan ole sitä, mutta tyylikkään tiivis paketti. Yritä sinäkin luoda oma mahdollisimman lyhyt kauhutarinasi!
maanantai 11. toukokuuta 2015
Viikko 20/2015: Nimiäiset
Millainen mielikuva syntyy mistäkin nimestä? Valitse yksi nimi näistä ja kirjoita jonkinlainen tarina tai kohtaus kyseisen henkilön päivästä.
1. Toivo
2. Jupiter
3. Teresa
4. Anna
5. Veikko
6. Muhamma
7. Kaisa
1. Toivo
2. Jupiter
3. Teresa
4. Anna
5. Veikko
6. Muhamma
7. Kaisa
maanantai 4. toukokuuta 2015
Viikko 19/2015: Psykiatrilla
Kirjoita tarina henkilöstä, joka on psykiatrilla. Psykiatri on vakuuttunut että henkilö on jollain tapaa mieleltään sairas, mutta oikeasti henkilöllä on vain erittäin värikäs elämä.
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Viikko 18/2015: Postikortteja
Aloitin tässä postcrossingin, ja olen jo lähettänyt useamman kortin. Valitse joku näistä korteista ja kirjoita teksti siitä, mtä sen toisella puolella voisi lukea.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Viikko 17/2015: Kymmenen asiaa jotka saavat lohikäärmeen nauramaan
Kirjoita lista otsikolla "kymmenen asiaa jotka saavat lohikäärmeen nauramaan".
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Viikko 16/2015: Pieniä maailmanloppuja
Kirjoita henkilöstä, joka ei voi jatkaa enää rakasta harrastustaan tai työtään työpaikassa, koska se uhkaa hänen terveyttään.
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Viikko 15/2015: Laukku
Onko sinulla laukku, jossa on tavaraa? Mitä tavaroita siellä on? Kirjoita niiden perusteella henkilöstä tai keksi fiktiiviselle hahmolle laukunsisältö, ja kirjoita sitten tarina, johon laukun sisältö liittyy.
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Viikko 14/2015: Varjo taustalla
Kirjoita teksti hahmosta, joka on aina toisen hahmon varjossa. Onko se Ron Weasley joka tuntee jäävänsä toiseksi Harry Potterille? Vai joku täysin muu?
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Viikko 13/2015: Doctor Who
Doctor Who on maailman pisin scifi-sarja. Valitse joku sen jaksojen otsikoista ja käytä sitä oman tekstisi inspiraationa:
Flatline
The Time of Angels
The Beast Below
The Pandorica Opens
The Impossible Planet
Silence in the Library
The Unquiet Dead
The Long Game
The Greatest Show in the Galaxy
Ghost Light
The Curse of Fenric
Mindwarp
Snakedance
The King's Demons
The Sun Makers
Spearhead from Space
The Mind Robber
An Unearthly Child
Flatline
The Time of Angels
The Beast Below
The Pandorica Opens
The Impossible Planet
Silence in the Library
The Unquiet Dead
The Long Game
The Greatest Show in the Galaxy
Ghost Light
The Curse of Fenric
Mindwarp
Snakedance
The King's Demons
The Sun Makers
Spearhead from Space
The Mind Robber
An Unearthly Child
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Viikko 12/2015: "Mäkin olin vessassa"
Nyt tulee ehkä blogin historian oudoin haaste, nimittäin kirjoissa ja
leffoissa hahmoja harvemmin näytetäään vessassa tai vastaavaa, mikä
ehkä ihan hyvä, mutta voisiko vessassa käymisestä saada jännän elementin
tarinalle? Kirjoita tarina, jossa hahmo käy vessassa. Hoitaako hän
tarpeensa? Sitä emme tiedä ellet raota ovea meille.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
maanantai 23. helmikuuta 2015
Viikko 10/2015: Seeming
Kirjoita teksti yhden tai useamman näistä Seemingin musiikkien lyriikoiden inspiroiana!
Writing
I give names to the colors and shapes
***
Yes the shadows are moving
And I’m scared to know why
Yes the shadows are moving
And we’re all gonna die
***
Go, go and decorate your scars, love
Let your tears become stars, love
They’ll wash away the night
***
I don’t want you to push
I want you to move Earth
When you’re put on the spot
When you’re told all you’re not
Then all that you’re worth comes into sight
Where absence is presence and black begets white
***
Do you know that the world inside you is alive?
***
She said: “When your bullets are gone
And you still can’t connect
With the one you love
I’ll be your bayonet
And when your cover is blown
Your hiding place is found
I will be your revealer
Deep underground”
Writing
I give names to the colors and shapes
***
Yes the shadows are moving
And I’m scared to know why
Yes the shadows are moving
And we’re all gonna die
***
Go, go and decorate your scars, love
Let your tears become stars, love
They’ll wash away the night
***
I don’t want you to push
I want you to move Earth
When you’re put on the spot
When you’re told all you’re not
Then all that you’re worth comes into sight
Where absence is presence and black begets white
***
Do you know that the world inside you is alive?
***
She said: “When your bullets are gone
And you still can’t connect
With the one you love
I’ll be your bayonet
And when your cover is blown
Your hiding place is found
I will be your revealer
Deep underground”
maanantai 16. helmikuuta 2015
Viikko 9/2015: Piiilopaikka
Kirjoita teksti hahmosta, joka piileksii. Missä ja miksi hän piileskeleen? Vai onko piileskely vain kuvainnollista? Onko kyseessä vain piilosen leikkiminen vaiko murhaajaa pakoilu?
maanantai 9. helmikuuta 2015
Viikko 8/2015: Tick tock
Kirjoita jotain jossa
RÄJÄHTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
RÄJÄHTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
maanantai 2. helmikuuta 2015
Viikko 7/2015: Viisaudu
Valitse joku näistä aforismeistä ja kirjoita sen perusteella teksti!
Todellisuus on vain raittiusliikkeen keksimä illuusio.
Meillä kaikilla on kaksi elämää. Se toinen alkaa kun käsitämme, että meillä on vain yksi.
Rakkauden ensi huokaisu on järjen viimeinen.
Ystävyys on kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa.
Joku näkee silmillään ja kysyy "Miksi?" Toinen näkee mielessään ja toteaa: "Miksipä ei!"
Todellisuus on vain raittiusliikkeen keksimä illuusio.
Meillä kaikilla on kaksi elämää. Se toinen alkaa kun käsitämme, että meillä on vain yksi.
Rakkauden ensi huokaisu on järjen viimeinen.
Ystävyys on kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa.
Joku näkee silmillään ja kysyy "Miksi?" Toinen näkee mielessään ja toteaa: "Miksipä ei!"
maanantai 26. tammikuuta 2015
Viikko 5/2015: Zombeja ja ammatteja
Ihmiset nousevat kuolleista verenhimoisina hirviöinä! Valitse yllättävä ammatti (ei siis esim. sotilas tai lääkäri) ja kirjoita teksti kuinka alan työkokemuksella voi selvitä zombihyökkäyksestä.
maanantai 19. tammikuuta 2015
Viikko 4/2015: Please, kill that man upstairs
Tekstisi päähenkilö asuu kerrostalossa. Eräänä päivänä hänen yläkerrastaan kuuluu outo ääni. Mikä se äni oli? Hahmo lähtee selvittämään asiaa ja siitä seuraa jotain odottamatonta...
maanantai 12. tammikuuta 2015
Viikko 3/2015: Ensitreffit alttarilla
Kirjoita tarina kahdesta henkilöstä, jotka tapaavat ensimmäistä kertaa alttarilla. Voit kuvitella että tilanne on ensitreffit alttarilla-ohjelman tapaa tai sitten vaikkapa järjestetty avioliitto. Kuvaa hahmojen tunteita ja keskusteluja häiden aikaaan - ja niiden jälkeen.
maanantai 5. tammikuuta 2015
Viikko 2/2015: Lounasta
Kirjoita teksti, jossa kaksi tai useampi hahmo syö lounasta joko kotonaan, ruokalassa tai vaikkapa ravintolassa. Mitä he syövät ja mitä se kertoo hahmoista? Mitä hahmot keskustelevat ruumiinkielellään ja äänen painoillaan ilman että puhuvat varsinaisesti asiasta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)