sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Sisarblogi!

Eksyin googlen ihmeelisestä maailmasta blogiin nimeltä Haastavaa lukemista. Nimi tietty herätti heti huomioni, koska voihan, siinähän on selvästi omalle blogilleni sisarus! Blogit ovat syntyneet samana vuonna (Kirjoittaminen huhtikuussa 2011, lukeminen elokuussa), lukijamäärä on melkein sama (kirjoittaminen 94, lukeminen 97). Menkäähän pari ihmistä sinne niin saavat 100 lukijaa täyteen (johon ihmeellistä kyllä minunkaan blogillani ei ole paljon matkaa!), jos lukuhaasteet kiinnostavat ja tämän blogin kahden kuukauden välein tulevat eivät ole tarpeeksi.

Hämmästyttää etten ole tässä kuitenkin useamman kuluneen vuoden aikana aiemmin törmännyt tähän blogiin. Ei ole vain aiemmin tullut googlattua "haastavaa lukemista", jota en kyllä tälläkään kertaa tehnyt...

Väliaikapäivitys

Ahersin haastelistaan pari haastetta lisää, ja tällä hetkellä niitä on lokakuun loppuun asti. Tavoitteeni on tässä kesäloman aikana kirjoittaa vielä ainakin 4 kuukauden haasteet, joten jos sinulla on jokin hyvä haaste-ehdotus, anna tulla!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Viikko 29/2013: Kuvaile kuvailevasti


Kiitän jälleen Yökulkijaa, pus!

Kuvaa jotakin asiaa, ihmistä tai paikkaa mahdollisimman tarkasti mutta älä käytä ainoatakaan sellaista ilmaisua, jonka olet kuullut joskus aiemmin. Jos esim. olet kuullut jonkun sanovat jostakusta toisesta, että tämän hampaat ovat vinossa kuin ladon seinät, älä kirjoita sitä. Yritä keksiä uusia ja hienoja ilmauksia.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

torstai 11. heinäkuuta 2013

Lukuhaaste 3: Hömppää vai jotain muuta?

Chick lit on varmaankin mielipiteitä jakavin genre kirjallisuudessa. Naistenhömppänä pidetty chick lit tarjoaa myös viihdettä. Ole rohkea ja tartu johonkin genren kirjaan testataksesi genreä!

Kaksi tunnetuinta chick lit kirjailijaa ovat Helen Fieldingi (Bridget Jones - Elämäni sinkkuna) ja Sophie Kinsella (Himoshoppaajan salaiset unelmat).

Heidän lisäkseen nostan muutamia muita kirjailijoita esille:

Marian Keysin Hurmaava mies käsittelee "hömppäpömppäilyn" lisäksi myös muunmuassa alkoholismia ja perheväkivaltaa.

Jennifer Weinerin Hyvä sängyssä kertoo ylipainoisesta Canniesta, joka menee tauolle miesystävänsä kanssa. Miesystävä aloittaa kolumnisarjan, jonka ensimmäisen Cannie huomaa liittyvän itseensä...

Vanhempaa kirjallisuutta edustaa Hija Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926), jota pidetään eräänlaisena suomalaisena vanhana chick litinä.


Kiti Kokkosen Purukumi karusellissä on suomalainen, ystävyydestä ja parisuhteista kertova chick lit romaani. Jos sinä löytäisit vanhan ystäväsi sähköpostiosoitteen netistä, ottaisitko yhteyttä?

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Viikko 28/2013: Määränpäässä

Viime viikolla Nukkis lähti Lontooseen, ja on luultavasti tätä lukiessasi edelleen siellä. Viimeviikolla haasteena oli myös kirjoittaa matkasta: tällä viikkolla kirjoita henkilöstä, joka on päässyt määränpäähänsä. Henkisesti tai sitten ihan sen lomareissunsa kohteeseen.

(Pahoittelen jos tämä tuli kaksi kertaa, blogger lagii jotain..)

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Viikko 27/2013: Matka on tärkeämpi kuin määränpää

"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan



Kirjoita tarina, jossa ollaan matkalla jonnekin ja tarina loppuu avoimesti tai kun ollaan perillä. Tai kun ei koskaan päästä perille. Paitsi ehkä toisella tapaa perille.

Nukkis lähtee tällä viikolla matkalle Lontooseen, siitä tämän haasteen innoitus.