tiistai 11. tammikuuta 2022

Viikko 2/2022: Tausta päähenkilönä

 Kirjoita teksti, jossa suunnittelet ensin miljöön tässä artikkelissa (englanniksi) kuvatulla tavalla, kuin se olisi hahmo (artikkeli on hivenen ihmisen asuttaman miljöö keskeinen, mutta sitä voidaan soveltaa muihinkin ympäristöihin):

  1.  Miljöön estetiikka ("hahmon ulkoasu"): Käytä aikaa kertoaksesi kaikilla aisteilla, määrittele merkittävät maamerkit ja kummalliset piirteet. Muista määritellä myös miten miljöö muuttuu vuodenaikojen ja sään mukaan.
  2. Miljöön historia ("hahmon taustatarina"): Miljöö on kaiken siinä tapahtuneiden asioiden tuotos. Koska se on muodostunut tai rakennettu? Kuka perusti sen (vai perustiko kukaan sitä)? Mitä tärkeitä tapahtumia on tapahtunut siellä ja miten se on vaikuttanut miljööseen? Kuinka miljöö on muuttunut ajan kuluessa? Onko se rikkaalla vai köyhällä alueella? Kuinka aika on kuluttanut tai muokannut miljöötä? Mitä salaisuuksia alueella on?
  3. Ongelma miljöössä ("hahmon konfliktit"): Käytä maantiedettä, aikakautta, kulttuuria ja säätä tehdäksesi ongelmia miljööseen. Nämä aiheuttavat suoria ja epäsuoria konflikteja hahmoillesi. 
  4. Miljöön tulevaisuus ("hahmon kasvu, motivaatiot ja tarinan tavoitteet"): Käytä miljööä näytääksesi kuinka alue kehityy ja tulavat suunnitelmat vaikuttavat ihmisiin. Alueen ihmisten suunnitelmat vaikuttavat kaikkeen. Ne muokkaavat taloutta, investiointejaja divestointeja ja alueen ihmisten liikkeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti